Kolumni | Netflix nolasi itsensä, ja pelleltä näyttää myös Vince McMahon
- Eetu Lehtinen
- Oct 1, 2024
- 3 min read
Kuva: Nicholas Pilch / Wikipedia
SE on tapahtunut taas: WWE on noussut Suomessa valtavirtaan.
Sen on huomannut, jos on katsonut, mitkä sarjat ovat olleet Suomen suosituimpia suoratoistopalvelu Netflixissä viime päivinä. Kärkipäässä on heilunut Showpainimoguli Vince McMahon eli kuusiosainen dokumenttisarja WWE:tä vuosia johtaneesta Vince McMahonista.
Kyseessä on eittämättä onnenpotku Suomen showpainikulttuurille. Sarja on kuin kiinnostava opintokurssi WWE:n historiaan. Siinä kerrotaan, kuinka promootio kasvoi ja kehittyi sellaiseksi kuin se tänä päivänä tunnetaan. Skandaaleitakin käsitellään aina Owen Hartin onnettomuudesta Chris Benoit'n perheen hirvittävään kohtaloon asti – monet muut sotkut mukaan lukien.
Kertaakaan dokumentissa ei kuitenkaan tule tunne, että McMahon tai WWE pantaisiin ahtaalle.
Kertaakaan ei liioin tunnu siltä, että aihetta käsiteltäisiin niin kriittisesti kuin laadukkaimmilta dokumenttituotannoilta voisi odottaa. Pikemmin suussa maistuu mainostamisen maku.
Eikä ihme, sillä nimenomaan Netflix on tammikuusta alkaen WWE:n sisältöjen ensisijainen koti.
SARJASSA on kolme jättimäistä ongelmaa.
Ensimmäinen niistä on se, ettei se tarjoa juurikaan uutta tietoa julkisuuteen. Samoja skandaaleja on dokumentoitu esimerkiksi Viaplay-palvelusta löytyvässä Dark Side of the Ring -sarjassa, joten paatunut fani pitkästyy hyvin nopeasti. Tätäkö taas, siinä saattaa ajatella.
Se ei tosin vaakakupissa juurikaan paina, jos tarkoituksena on lähinnä havitella uusia yleisöjä.
Toinen ongelma on se, että sarja julkaistiin juuri nyt. Tuntuu siltä kuin Netflix halusi vain väkisin julkaista tuotoksensa ulos, koska oli ehtinyt taltioida useita haastatteluja ennen kuin McMahonin hirviömäiset seksiskandaalit sekoittivat kaiken. Kunnianhimoinen ja aidosti kriittinen tekijä olisi tietysti siirtänyt dokumentin fokuksen vain ajankohtaiseen oikeussotkuun, jos taustalla ei olisi ollut muita intressejä eli siis kiillottaa WWE:n kuvaa ja näyttäytyä siinä samalla teennäisen neutraalina kritisoiden McMahonin vanhoja ja jo käsiteltyjä vääryyksiä pintapuoleisesti.
Kolmas – ja ehdottomasti isoin – ongelma on se, ettei McMahonista puristettu irti juuri mitään.
McMahonia ei haastettu, vaan hän sai jauhaa monologejaan ja dominoida tätäkin tuotosta. Uusin – ja kaikkein karmaisevin – oikeusjuttu käsiteltiin pikakelauksella sen jälkeen, kun olimme ensin todistaneet tuntikaupalla, minkälainen raivopäinen bisnesvisionääri McMahon oli ollut.
Kyllä, McMahonin tarina on äärimmäisen mielenkiintoinen myös talousmielessä, mutta nyt rauta oli kuumana vain yhdelle kysymykselle: miksi Vince McMahonista tuli (väitetysti) hirviö?
LAADUKAS dokumenttisarja olisi imeytynyt suoraan siihen, miksi Vince McMahonia syytetään juuri nyt muun muassa parittamisesta. Siinä olisi korostettu, että syytettynä on myös WWE.
Narunpätkä kerrallaan kerää olisi avattu niin, että sarjassa olisi pyritty erilaisin asiantuntijoin, muun muassa psykologein, selittämään ja ymmärtämään McMahonin omituista sielua. Siinä olisi, tietysti, haastateltu Janel Grantia, joka haastoi McMahonin oikeuteen, ja lukuisia naisia, jotka työskentelivät WWE:ssä McMahonin aikakaudella. Nyt ääneen pääsi ani harva, kuten Trish Stratus, jota häntäkin oli haastateltu ennen kuin McMahonin syytökset tulivat julkisuuteen.
Miksi esimerkiksi Stratusta ei haastateltu myös myöhemmin?
Laadukas dokumentti olisi myös toki pureutunut syvemminkin WWE:n kulttuuriin. Kuinka moni on katsellut McMahonin väitettyä toimintaa läpi sormiensa – ja miksi? Miksi me taas katselemme nyt dokumenttia, jossa Vincen läheiset, vaimo Linda McMahon mukaan lukien, puhuvat lämpimiä, vaikka samaan aikaan koko painimaailma seuraa aivan toisenlaista, kylmäävää, todellisuutta?
Miksi katselemme dokumenttia, jossa "Stone Cold" Steve Austin pieraisee aivoistaan ajatuksen, ettei hän "usko" CTE:hen eli krooniseen, neurologiseen sairauteen, jota on tutkittu tieteellisesti jo 1800-luvulta asti, tai jossa ylipäätään kuunnellaan pitkälti vain showpainijoita, kuten Hulk Hogania, joka tunnetaan kehän ulkopuolella lähinnä valheistaan ja sekavista kannanotoistaan?
RAADOLLISTA on, että Showpainimoguli Vince McMahon maistui pikemmin WWE Networkin kuin Netflixin kaltaisen suoratoistopalvelun sisällöltä. Skandaaleita sivuttiin, mutta elefantit jätettiin rauhaan. Ne ovat huoneessa yhä ja ovat siellä myös tammikuussa, kun WWE tulee Netflixiin.
Hämmentävintä sen sijaan on, että sarjan identiteetti oli umpisolmussa. Milloin selitettiin silkkoja itsestäänselvyyksiä, milloin iskettiin epämääräisesti silmää pitkän linjan faneille. Välillä taustalla soi painostava musiikki ja ote oli näennäisen tutkiva, välillä kuuntelimme, kuinka Stephanie McMahon tai Paul "Triple H" Levesque jauhoivat jargoniaan kuin mainostoimistossa konsanaan.
Punainen lanka oli kadoksissa, vaikka sokeakin olisi löytänyt sen. Sen nimi oli seksiskandaali.
Toki se, että Netflix olisi oikeasti julkaissut juuri nyt sarjan, jossa WWE olisi ajautunut erittäin kielteiseen valoon, oli utopistinen ajatus alun alkaenkin. Raha puhuu, eikä sille voi mitään. Silti tämäkin päätös näyttäytyy lähinnä nololta. On noloa, ettei Netflix halunnut porautua McMahonin syytteisiin sillä mentaliteetilla, jolla niihin olisi totta kai pitänyt porautua. Olisi pitänyt kääntää kaikki mahdolliset kivet ja selvittää, mikä sen kaiken sai aikaan – ja mitä kaikkea on tapahtunut.
Eikä kyse tietenkään ole siitä, etteikö McMahonista voisi tai saisi tuottaa myös tällaista sarjaa. Tietysti saa – ja pitääkin, sillä mogulin tarina on uniikki. Juuri nyt, Netflixin ison WWE-kaupan alla, tällainen mainos ja tietynlainen kädenlämpöinen "Vince-pesu", jossa McMahonia vähän nälvitään muttei aidosti tutkita, ei vain tunnu oikealta. Se tarjoaa näkyvyyttä muttei vastauksia.
Siksi myös Vince McMahon itse näytti melkoiselta pelleltä, kun hän rikkoi pitkän hiljaisuutensa viestipalvelu X:ssä juuri ennen kuin dokumentti julkaistiin. Pitkä viesti kritisoi sarjaa ja nosti esiin, kuinka se antaisi harhaanjohtavan kuvan siitä, minkälainen ihminen Vince McMahon on.
Siinä, ironista kyllä, McMahon oli loppujen lopuksi täysin oikeassa.
Dokumentti ei nimittäin ollenkaan yrittänyt rohkeasti ja suoraan kertoa, minkälainen vinoutunut ja kontrollista humaltunut hirmuhallitsija mogulista loppujen lopuksi kuoriutui.
Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja Kuristusjuntan perustaja.
Comments