AEW Revolution 2023

Tämän vuoden Revolution oli kirkkaasti parhaita AEW:n tapahtumia.

HC:n ystävänäkin täytyy jälleen todeta, ettei näistä Moxleyn matseista voi kunnolla nauttia, koska inflaatio. Liika on liikaa ja sairaalloinen väkivalta ihan vain väkivallan ja poppien takia ilman kummempaa syvyyttä ja psykologiaa on käynyt puuduttavaksi jo aikoja sitten. Hahmo on raskas ja koko mies on raskas tämän jatkuvan bleidausfetissin ja jonkunlaisen todistelutarpeen johdosta. Siltikin, kyllähän tämä viihdytti, mutta kovin paljon sille ei voi arvostusta suoda. **1/2

Sensijaan Christianin ja Jungle Boyn mättökesti toimi paljon paremmin. Christian on aina lukeutunut favepainijoihini ja edelleen mies on kova suorittaja kehässäkin puhumattakaan veteraanimaisesta promottelusta ja buildauksesta. ****

Jerichon ja Rickyn ottelu oli ihan fine, vaikkakin suhteellisen unohdettava kohtaaminen lopulta. **1/2

Sitäkin enemmän Joen ja Wardlown matsi jäi vaisuksi ja unohdettavaksi vaikka sen olisi ansainnut olla vähän isompi tapaus jo vyönvaihdoksen ja Wardlown uuden momentumin nostamiseksi. Sijoitus oli tässä kehno, olisin itse laittanut openeriksi tai muuhun sopivaan väliin ensimmäisen tunnin sisään. **

Trios mestaruudessa ei ole mielestäni järkeä ollut missään vaiheessa. Matsi oli kuitenkin oikein hyvä ***1/4

Naisten ottelu ei aiheuttanut kummoisempia tunteita. Ihan kaikki tässä ei klikannut, mutta ihan ok suoritus. **1/4

Tag-mestaruusmatsi ajoi asiansa. Ei tarpeellinen kortissa, joka olisi kaivannut vähän trimmaamista kuten jokainen AEWn ppv, mutta viihdyttävä spottailu. *** ME. Olihan se huikea. Täydellistä kaikinpuolin. En pysty ihan kaikkien aikojen parhaaksi otteluksi silti hypettämään, koska sillä ei ollut samaa tunnelatausta omassa kirjassani kuin muutamalla muulla tuosta kunniasta kamppailevalla ottelulla. Pääsee kuitenkin silti siihen kerhoon eli täydet pojot. Danielson on edelleen uskomaton painija ja ehkäpä maailman paras tällä hetkellä. Tätä mieltä olin myös vuonna 2014 aikoihin. Tässä välissä pisimpään tuota kruunua on pitänyt omissa kirjoissani Johnny Gargano, joka NXT:ssä paini systemaattisesti ***** tähden klassikoita monta putkeen. Michaels edelleen pitää kaikkien aikojen paras-kruunua. Tämä oli kuitenkin todella mahtava painimatsi, joka osui kyllä maaliinsa joka osa-alueella. MJF veti oman osuutensa myös aivan täydellisesti ja oli kyllä illan tähti. *****

Leijonat ja lampaat -arvio:

🦁 🦁 🦁: MJF (c) vs. Bryan Danielson (AEW World Championship, 60-minute Iron Man match)

Nyt saattaa kuulostaa äärimmäisen vahvalta lausunnolta, mutta: tämä on kaikkien aikojen paras showpainiottelu, jonka olen koskaan, ikinä, kuuna päivänä, milloinkaan nähnyt – ja olen seurannut tätä lajia yli 20 vuotta ja penkonut myös sen historiaa, josta löytyy lukuisia klassikkoja. Aiemmin suosikkini on ollut Randy Savagen ja The Ultimate Warriorin äärimmäisen koskettava ottelu WWE:n WrestleMania VII:stä vuodelta 1991, ja monet Shawn Michaelsin legendaarisista matseista ovat lähellä kärkeä, kuten Kurt Anglenkin, mutta nyt on otettava sokka irti, sillä tämä oli otteluna kaikin puolin täydellinen.

On ennen kaikkea erittäin arvostettavaa, kuinka hienosti ottelun flow pysyi koko sen pitkän keston ajan käynnissä. Kello juoksi kuin siivillä, kun MJF veti omaa rooliaan käsittämättömän mahtavasti ja Danielson puolestaan pysyi omassa lestissään eli suoraviivaisen sankaripainijan saappaissa. Asetelma oli rautainen ja hahmot täydellisiä, ja ne ennen kaikkea täydensivät toisiaan täydellisesti. Kauneusvirheitäkin toki oli, etenkin yleisö, joka yritti varastaa huomiota itselleen hassunhauskoilla chanteillaan, ja selostus, joka ei onnistunut luomaan otteluun likimainkaan sellaista tunnelmaa kuin hyvät selostajat osaavat, mutta se varsinainen kehätoiminta oli niin sulavaa, kekseliästä ja immersoivaa, etten ole aiemmin moista nähnytkään.

Iso kiitos kuuluu tietysti Danielsonille, joka on uskomaton kehäveteraani, mutta kyllä ottelun tähti oli suvereenisti MJF, jota ei voi kehua tarpeeksi. Aina kehutaan muun muassa Ric Flairin ja Roddy Piperin kykyä esittää täydellistä showpainipahista, mutta samaan kastiin voi aivan hyvin nostaa myös MJF:n, viimeistään nyt. Todistamme täysin poikkeuksellisen lahjakkuuden suurinta nousukautta ja uran kuuminta vaihetta juuri nyt, ja sitä on syytä korostaa.

Eikä MJF:n magia jää todellakaan vain suunsoittoon ja siihen, kuinka hän imaisee yleisön otteeseensa (niin täydellisesti kuin hän siinä onnistuukin), vaan kyseessä on ennen kaikkea painija, joka hallitsee kehäpsykologian mielettömästi. MJF tietää tasan tarkkaan, mitä kehässä pitää milloinkin tehdä ja kuinka yleisö saadaan sopivalle aaltopituudelle. Siinä hän onnistuu siitä huolimatta, että AEW:n sisäpiirimäinen fanilauma pyrkii polkemaan tarinankerrontaa alaspäin keskittymällä hurrauksen ja buuauksen sijaan esimerkiksi "This is awesome!" -huutoihin tai siihen, että inhottavankin nilkin kehäsuorituksille annetaan aplodeja sen sijaan, että yleisö toivoisi paholaismaisen konnan saavan ansionsa mukaan. Ympäristö on siis äärimmäisen haastava, kuten esimerkiksi Cody Rhodesin kohdalla nähtiin, mutta silti MJF kykenee vetämään katsojat tarinoihinsa poikkeuksellisella kyvykkyydellä.

On myös syytä alleviivata, kuinka perhanan vaikeaa varmastikin on otella näin pitkä matsi. Silti ottelu tuntui realistiselta kamppailulta, johon oli helppo immersoitua alusta loppuun asti. Ottelijat impovisoivat mahtavalla tavalla läpi matsin, ja kliimaksi äityi tulikuumaksi. Tässä on iso ero esimerkiksi ylistettyyn Shawn Michaelsin ja Bret Hartin teräsmiesmatsiin WrestleMania 12 -tapahtumasta, sillä siinä oli luvattoman paljon tylsiäkin hetkiä. Aikakaudet olivat toki erilaisia, mutta ei tässä spoteilla mässäilty. Tässä mässäiltiin mahtavilla hahmoilla, toistensa vastakappaleilla, jotka kertoivat koukuttavaa tarinaa viimeiseen kehäkellon kilahdukseen saakka. Tylsää ei tullut, mistä on kiittäminen sitäkin, ettei matsi venynyt HBK–Hitmanin tavoin 0–0-tilanteessa jatkoajalle – toimiva ratkaisu toki sekin silloin.

Ehkä tässä heijastuu se kuuluisa äskettäisyysharha (recency bias). Ehkä joskus myöhemmin se Warriorin ja Savagen eeppinen ottelu showpainihistorian parhaimpine post match -karkeloineen kaikkineen kiilaa tämän ohi kirjoissani. Nyt tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että todistin juuri täydellisen showpainiottelun, joka edustaa juuri sitä, mistä showpainissa pitäisi olla kyse. Tämä oli looginen, urheilumainen, urheilullinen, dramaattinen, brutaali, koskettava, jännittävä, traaginen ja atleettisesti säväyttävä taistelu, joka nosti maailmanmestaruuden arvon taivaisiin ja teki MJF:stä lopullisesti suurenmoisen supertähden.

Tätä showpainin pitäisi olla, ja tätä myös AEW:n pitäisi olla. Tämä tuntui modernilta mutta silti perinteiseltä showpainilta, joltakin tavallista suuremmalta ottelulta. Klassikolta jo syntyessään.

Uskomaton ottelu.

🦁 🦁: Christian Cage vs. Jungle Boy (Final Burial match)

Vanha veteraani Christian teki juuri sen, mitä ennakoinkin: johti tätä ottelua erinomaisesti. Tässä vaihessa iltaa (ottelu oli pääkortin toinen matsi) hardcore-henkinen vääntö tuntui vielä raikkaalta, ja eritoten lopputaistelu hauta-arkun luona oli vakuuttava. Pienet teot, kuten se, kuinka Christian heitti multaa Jungle Boyn silmiin, resonoivat, ja niihin osaa samaistua. Christian myös myi vastaanottamansa Con-Chair-Ton eeppisesti. Ottelu pysyi myös maltillisen pituisena (kestäen vähän alle vartin), ja lopetus sinetöi juonikuvion väkevästi – olkoonkin, ettei Jungle Boy herätä hirvittävän suuria tunteita ottelijana. Christian joka tapauksessa onnistui jälleen kerran vetämään hyvän ottelun, ja hän onkin WWE-veljensä Edgen tavoin todella aliarvostettu painija, joka ymmärtää harvinaisen hienosti kehäpsykologian ja tarinankerronnan päälle.

🦁: Samoa Joe (c) vs. Wardlow (AEW TNT Championship)

Tämä ottelu oli valitettavasti tuhoontuomittu, koska se nähtiin heti verilöylyn eli Texas Death -matsin jälkeen. Miksi ihmeessä Joe ja Wardlow tungettiin tähän väliin, kun yleisö oli arvatenkin kuollut moisen koitoksen jälkeen? Paljon paremmin tässä olisi toiminut yhdentekevä joukkuemestaruusmatsi, jossa The Acclaimed olisi saanut kuolleestakin yleisöstä jonkinmoista ääntä irti. Nyt Wardlow'n mestaruusvoitto tuntui aivan tyhjältä, eikä sitä auta sekään, että Darby Allin kävi tässä välissä nappaamassa tittelin hetkeksi nimiinsä. Näistä isoista epäkohdista huolimatta itse ottelu oli sangen hyvä, vaikka Wardlow'n pitäisikin ehdottomasti minimoida isojen ilmalentojensa määrä. Ne kärsivät inflaatiosta todella nopeasti.

🦁: The Elite (c) vs. The House of Black (AEW World Trios Championship)

Tämänkin ottelun kohdalla mestaruusvaihdos tuntui yhdentekevältä, koska tittelin arvo on niin pohjamudissa. Tämä oli joka tapauksessa paljon parempi ottelu kuin yksikään niistä The Eliten ja Death Trianglen matseista, joita sen ottelusarjan aikana näin. Akrobaattiset balettispotit oli nyt minimoitu, ja vaikka meno olikin välillä melkoista sekamelskaa muun muassa Julia Hartin hölmön sekaantumisen myötä (miksi Hart seisoi kaikessa rauhassa apronilla odottamassa vääjäämätöntä tälliään), matsi pystyi silti viihdyttämään leviämättä totaalisesti palasiksi. Ottelun kesto (18 minuuttia) oli kuitenkin turhan pitkä näin pitkässä maksulähetyksessä.

🐑: Chris Jericho vs. Ricky Starks

Ottelulla oli otollinen sauma toimia, koska se oli sijoitettu paraatipaikalle eli tapahtuman avaajaksi. Jericho ei kuitenkaan onnistunut säväyttämään tässä ottelussa yhtään niin hyvin kuin esimerkiksi Eddie Kingstonia vastaan viime vuonna. Aika on ajamassa Y2J:stä ohi, eikä hoikahko Starks ole karismastaan huolimatta supertähtiainesta. Lässähdys saatiin lopussa, kun ottelu muuttui sekavaksi sekaantumisten myötä. Ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville.

🐑: Jamie Hayter (c) vs. Ruby Soho vs. Saraya (AEW Women's World Championship)

Ottelu oli tavanomainen kolminottelu eli harmillisen sekava. Yleisökään ei ollut erityisen innoissaan, mikä ei ole ihme, kun ottelua edelsi The Eliten ja The House of Blackin 18-minuuttinen pommitus. Matsi kärsi siis stipulaationsa lisäksi ottelujärjestyksestä. Lampaan sinetöi ottelunjälkeinen swerve, joka oli suoraan Vince Russon oppikirjasta.

🐑 🐑: Jon Moxley vs. "Hangman" Adam Page (Texas Death match)

Tälle ottelulle on varmasti faninsa, mutta minä en kyllä lukeudu niihin. Piikkilankakidutus vesittyi tylsäksi todella nopeasti, eikä ottelulla ollut juuri muuta tarjottavaksi. Moxleyn verenvuodatus on niin arkinen näky, ettei se herätä mitään ajatuksia, ja koko verilöyly tuntuikin tarpeettomalta. Mikään ei tuntunut miltään. Matsi saikin kaipaamaan muun muassa Cactus Jackin ja Randy Ortonin erinomaista hardcore-matsia vuoden 2004 Backlashista. Siinä spotit oikeasti tuntuivat joltakin ja saivat yleisönkin haukkomaan henkeään. Tässä piikkilanka oli kuin kaurapuuroa, ja ottelussa oli lukuisia typeriä hetkiä, kuten se, miksi ihmeessä Page kietoisi itsensä piikkilankaan ennen kuin hyppäisi takaperinvoltilla Moxleyn päälle. Immersoivan taistelun sijaan matsi tuntui useasti siltä, että siinä edettiin vain yhdestä spotista seuraavaan spottiin. Lopetus äityi sekin korniksi, kun tuomari vain seurasi vierestä, kuinka Page yritti hirttää Moxleya.

🐑 🐑: The Gunns (c) vs. The Acclaimed vs. Jay Lethal & Jeff Jarrett vs. Danhausen & Orange Cassidy (AEW World Tag Team Championship)

Sekava huumoriottelu, joka teki hallaa joukkuemestaruuden arvokkuudelle. On siksi todella iso sääli, että FTR:n suuri paluu tuhlattiin juuri tällaisen sirkuksen jälkimainingeissa.

Jälkipyykki:

Revolution 2023 jää historiaan mielettömästä pääottelustaan, joka tulee saavuttamaan klassikon aseman, vaikkei sitä vielä näin tuoreeltaan tiedostettaisikaan. Kyseessä on heittämällä AEW:n historian paras ottelu ja, kuten totesin, mielestäni kaikkien aikojen paras showpainiottelu – kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Joissakin otteluissa on toki hienompi tunnelma, joissakin vielä näyttävämpää kehäosaamista ja joissakin vielä parempi tarina, mutta onko missään kokonaisuutena yhtä onnistunutta rakennetta kuin tässä? Mielestäni ei, vaikka olen nähnyt varmastikin tuhansia showpainimatseja elämäni aikana.

Tapahtuma kärsi kuitenkin AEW:n perisynneistä. Rakenne oli sekava ja poukkoileva, ottelujärjestys kehno ja ohjakset kateissa. Otteluita oli ylipäätään aivan liikaa, ja niitä buukattiin jälleen kerran yli erinäisine twisteineen. Pelkkä pääottelu kuitenkin nostaa tapahtuman arvosanan korkealle, niin kuin pääottelun tehdä pitääkin.

Tapahtuman arvosana: 8/10

Anteeksi, tunnet nuo pellet ehkä paremmin nimellä Cucamonga kids.

Texas death match oli kuraa. Tälläinen hardcore matsi ppv:ssä menisi jos Moxleyn jokaikinen matsi ei näyttäisi käytännössä samalta (ainakin veren osalta). Etenkin, kun tässäkin tapahtumassa kortissa oli tuo Final Burial hardcore-räpellys ennen tätä.

Iron Man matsi oli oikeasti 5/5 ja matsi itsessään teki tästä PPV:stä muistettavan. Mutta hei, Daniel Bryan iron man matsissa ja kun vastustajakin on pätevä, ei tästä huonoa voinut tullakaan.

Naisten matsi, kuten naisten matsit yleensä AEW:ssa mitäänsanomaton. Pidän kyllä Jaime Hayterista. Miksi turnia ja feudia Britt Bakerin kanssa ole tehty jo tässä vaiheessa. Pelkkä kiusoittelu sai hyvää reaktioita yleisötä. Ei kyllä yllätä, sillä TK on amatööribookkaaja ja onnistuu aina kylmentäämään kaiken mikä on over yleisössä sillä hetkellä. Esim. Wardlow, FTR, Acclaimed.

"Hardly Boys ja twinkle toes"

Onneksi Hardyn veljekset ja Roman Reigns eivät tässä tapahtumassa esiintyneet ;)

Kokonaisuudessaan ja vähemmän yllättäen todella kova tapahtuma, kruununjalokivinään TEXAS DEATH sekä Iron Man -ottelut. Kovien otteluiden kaartiin ylsivät Trios-mestaruus, THE FINAL BURIAL ja Starks/Jericho. Naisten ottelu oli positiivinen yllätys ja joukkuemestaruusottelu tarvittu jäniskevennys isojen otteluiden välissä, mutta valitettavasti Joe/Wardlow jätti kohtuullisen kylmäksi edeltäneen verilöylyn jälkimainingeissa.

Lisämietteitäni voi kuunnella Smarksiden Jälkipyykkinarulla: https://open.spotify.com/episode/1ID4FI1FKK3ukJxSS1eTL4?si=3cab436680ec47a1

Hardly Boys ja twinkle toes trios matsi tulee olemaan taas samaa koreografioitua kuraa. Myrkkyä old school wrasslin fanille.

Heitetään omat ennakkoajatukset myös huvikseen ilmoille, vähiten kiinnostavimmasta alkaen:

Jamie Hayter(c) vs Saraya vs Ruby Soho Hayterin ja Sohon yksilökohtaaminen olisi kiinnosta PPV-ottelu, jolla olisi parhaillaan rahkeet olla huippukohtaaminen. Valitettavasti ottelussa on mukana myös Saraya, jonka ympärillä koko kuvio on myös pitkälti pyörinyt. Hän toki toimii paremmin heelin roolissa, mutta kehämeno on ollut niin kankeaa että ihan hirveästi ei tästä osaa odottaa. Kuvio "ulkopuolisten" ja AEW-originellien välillä ei myöskään ole lähtenyt oikein lentoon. The Gunns(c) vs The Acclaimed vs Jeff Jarrett & Jay Lethal vs Orange Cassidy & Danhausen Koko konkkaronkka on pyörinyt samoissa kuvioissa loppuvuodesta alkaen, joten kokoonpano ei ole aivan tyhjästä kasaan nyhjäisty. Valitettavasti menosta uupuu huippuluokan joukkue (tai kaksi), joka pitäisi homman kasassa. Persmiehen pojat ovat osoittautuneet hyviksi hahmoiksi ja etenkin Austin ihan kelvolliseksi promottajaksi, mutta vaativat vastaan ykköskorin joukkueen yltääkseen huippuesityksiin. Acclaimed ei sitä vielä ole huimasta kehityksestään huolimatta. Jarrett & Lethal ovat ihan kiva heel-joukkue, joita en kuitenkaan välittäisi nähdä PPV:ssä asti. Go-homessa yhteen rykäisty OCHausen lähinnä vahvistaa olettamustani, että koko ottelu tulee olemaan lyhyehkä ja kevythenkisempi mittelö. AEW:n joukkuedivisioona kärsii kuitenkin parhaillaan kroonisesta kärkijoukkueiden puutteesta, kun vuoden aikana vahvuudesta on kadonnut Team Taz, Jurassic Express, Swerve in Our Glory, Santana & Ortiz sekä ReDragon. Samoa Joe(c) vs Wardlow

Kaksi edellistä ottelua ovat ne illan etukäteen heikoimmat, mutta loppukortti onkin jo enemmän hypen arvoinen. Wardlown ja Joen kuvio sai vihdoin lisäpontta Wardlown uran parhaan promon kautta, joten odotuksissa on ihan pätevän lihainen mähinä. Kärsii siitä, että Allin kävi välissä varastamassa shown muutamalla ottelulla, johon tämän kohtaamisen on vaikea yltää.

Chris Jericho vs Ricky Starks

Kaksikon ensikohtaaminen tammikuussa oli viihdyttävä, joten nyt sopii odottaa samaa. Kuvio olisi ehkä hyötynyt viikkoa tai kahta tiiviimmästä kestosta, mutta on noin muuten tarjonnut laatuviihdettä viikosta toiseen. Stipulaatiostaan huolimatta pelkokertoimena on se, että otteluun sekaantuu joku, joka esitellään jälkeenpäin JAS:n uudeksi jäseneksi. Starksille voitto ja Double or Nothingiin mestaruuskuvioihin joko TNT:n tai maailmanmestaruuden perässä. Tai sitten Jericho voittaa ja sekoilu jatkuu kesän kulmille asti, mene ja tiedä.

The Elite(c) vs House of Black

Trios-mestaruusottelu kärsii lähinnä ohuesta rakentelustaan. On toisaalta ihan hyväkin, että Eliten ei ole annettu sukeltaa Blackin pimeään huoneeseen puhumaan sekavia. Otteluna varmasti timantinkova koitos, samaan tapaan kuin lähes kaikki AEW:n PPV-tapahtumissa nähdyt Trios-koitokset. Kova paikka seurata hienoa Elite/Death Triangle -sarjaa, joka kehittyi ottelu ottelulta ja sai aina jotain uutta kulmaa. Kuuden kovan ammattilaisen käsissä voi hyvinkin syntyä ottelu, joka varastaa koko shown.

Christian Cage vs Jungle Boy Jack Perry

Cagen ja Perryn kuvio on ollut hienoa seurattavaa alusta loppuun. Cage on ollut firman paras heel-promottaja, kun on ruudussa ollut ja myös Perry on ottanut harppauksia mikin varressa ja hahmonsa kanssa. Kaiken järjen mukaan kuvion päätös. Cage ei huonoja otteluita ottele, joten luvassa on varmasti huippuottelu... mikäli Cagen kunto sallii oikean ottelun ottelemisen eikä käteen jää vain lyhyt segmentti All Outin tapaan.

MJF(c) vs Bryan Danielson

Omissa kirjoissani MJF:n ja Danielsonin kuvio on ollut huippuluokkaa. Regalin katoaminen toki teki hallaa ensiaskeleille, mutta Danielsonin viiden huippuottelun haastesarjasta lähtien on meno ollut kuumaa. MJF toimittaa hahmona ja mikissä lähes viikosta toiseen, mutta myös Danielson on saanut verrytellä kielenkärkiään osuvasti, parhaiten go-home Dynamitessa. Stipulaatio pelottaa tässä eniten. Danielson on tunnetusti maailman paras painija, jolle tunnin ottelu ei ole mikään ongelma (ks. vaikka ensimmäinen ottelu Hangman Pagen kanssa tuoreehkona esimerkkinä), joten katse kohdistuu MJF:n puolelle. Pystyykö mies pitämään homman kiinnostavana koko aikarajan ajan. Samalla rukoilen, että pyritään välttämään kliseisintä mahdollista lopetusta, eli ratkaisevan suorituksen syntymistä viimeisen kymmenen sekunnin aikana.

Hangman Page vs Jon Moxley

Yksinkertaisuudessaan kaunista. Kaksi miestä vetämässä toisiaan turpaan ja vetämässä kovia promoja viikosta toiseen siinä sivussa. Verikekkerithän tässä ovat taas luvassa, mikä kelpaa paremmin kuin hyvin. Potentiaalia olla vuoden kovin ottelu tähän mennessä, jos stipulaatio ei sekoita lopetusta ja ottelun flowta liiaksi.

Kortti:

• AEW Championship, 60-minute Iron Man match: MJF (c) vs. Bryan Danielson.

• Texas Deathmatch: Jon Moxley vs. Hangman Page.

• AEW Trios Championship: The Elite vs. The House of Black.

• AEW Women's Championship: Jamie Hayter (c) vs. Saraya vs. Ruby Soho.

• No Holds Barred: Christian Cage vs. Jungle Boy.

• AEW TNT Championship: Samoa Joe (c) vs. Wardlow.

• Chris Jericho vs. Ricky Starks.

• AEW Tag Team Championships: The Gunns (c) vs. The Acclaimed vs. Jay Lethal vs. Orange Cassidy and Danhausen.

Ennakkoajatuksia:

➡️ MJF:n mestaruuskausi on alkanut hieman yskimällä. Lyhyt mutta sitäkin tulisempi feudi Ricky Starksia vastaan toimi mainiosti, kun taas tarina Bryan Danielsonia vastaan on ailahdellut: MJF on näyttänyt kummallisen ja tarpeettoman haavoittuvaiselta ja melankoliseltakin, vaikka on menestyksensä huipulla. On myös hieman omituista, että heti feudin ensimmäinen ottelu on teräsmiesmatsi. Itse ottelu on kuitenkin äärimmäisen kiinnostava, koska kyseessä on todella kova parivaljakko, joka kyllä kykenee pitämään ottelun langat käsissään kokonaisen tunninkin ajan. Toivottavasti MJF voittaa ja saa seuraavaksi hieman paremman juonikuvion.

➡️ Jon Moxleyn ja Hangman Pagen kaikella todennäköisyydellä hyvin verinen ottelu kärsii jo ennakkoon siitä, että Moxley vuotaa verta lähes jokaisessa ottelussaan. Ongelmia tähän tuottaa myös se, että kortissa nähdään toinenkin hardcore-ottelu (Christian Cage vs. Jungle Boy). Liika on liikaa, ja se johtaa inflaatioon. Yksittäisenä, irrallisena matsina luvassa on kuitenkin varmasti mielenkiintoinen ottelu, mutta tuhdissa, todella pitkässä ja tapahtumarikkaassa show'ssa se saattaa tuntua aika raskaalta tapaukselta, etenkin jos se venyy liian pitkäksi.

➡️ Trios-divisioona on niin pieni, ettei kyseinen mestaruusvyökään herätä hirveästi kiinnostusta. Ottelusta tulee todennäköisesti samanlainen spottijuhla kuin mistä tahansa The Eliten ottelusta.

➡️ Naisten mestaruusmatsin musta lammas on Saraya, jota ilman ottelu kiinnostaisi paljon enemmän. Kolminottelut ovat muutenkin usein liian sekavia, jotta niihin olisi helppo immersoitua vahvasti. Tästä tuskin tulee minkään sortin klassikkoa.

➡️ Christian Cagen ja Jungle Boyn ottelu on puolestaan koko kortin musta hevonen. Christian on nerokas veteraani, joka osaa johtaa tällaista matsia erinomaisesti, ja Jungle Boy on rakastettu sankari. Tässä onkin MJF–Danielsonin ohella koko show'n kiinnostavin tapaus. Täytyy vain toivoa, että tämä nähdään ennen Texas Death -ottelua, koska muutoin Christian ja Jungle Boy ajautuvat täysin tekemättömään paikkaan.

➡️ Samoa Joen ja Wardlow'n ottelu kiinnostaisi huomattavasti enemmän, jos Darby Allin ei olisi tässä juonikuvion keskellä jo käynyt riistämässä Joelta tittelin itselleen. Tämä kuuluu siitä huolimatta kortin kiinnostavimpiin tapauksiin ja johtaa toivottavasti Wardlow'n uuteen nousuun.

➡️ Chris Jerichon ja Ricky Starksin ottelu on niin ikään kiinnostava. Jos kaikki palaset loksahtavat kohdilleen, tästä voi kehkeytyä oikein viihdyttävä matsi.

➡️ Neljän joukkueen mestaruusmittelö haiskahtaa älyttömältä täyteottelulta, josta ei jää mitään kerrottavaa jälkipolville. Toivomus on, että Jay Lethal ja Jeff Jarrett voittaisivat mestaruuden ja saisivat kantaa vöitä pitkään.

Kokonaisuudessaan Revolution kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, mutta kortti olisi kaivannut sirkkeliä. Kun tapahtumassa nähdään (vähintään) 60-minuuttinen matsi, muun kortin on oltava mahdollisimman kevyt ja raikas – muuten tulee ähky jo ennen kuin se teräsmiesmatsi ehtii edes alkaa. Kortista olisikin voinut aivan hyvin pudottaa pois molemmat joukkuemestaruusmatsit ja pitää muut koitokset lyhyinä. Nyt vaarana on, että katsoja palaa loppuun ennen aikojaan. Tähän voisi toki reagoida siten, että käynnistää tapahtuman sillä teräsmiesmatsilla, mutta päämestaruusottelun paikka on kortin huipulla eikä alussa.

Tapahtuma on kiinnostava myös sikäli, että AEW:n katsojaluvut ovat ajautuneet alamäkeen viime viikkoina, ja All Out -maksulähetyksen lehdistötilaisuus varjostaa yhä promootiota pahemman kerran. AEW kaipaakin nyt nappionnistumista, ja sellaiseen Tony Khanilla on kyllä kaikki kortit käsissään. Nähtäväksi jää, kuinka Khan niitä kortteja tällä kerralla käyttää.